Minna Back-Hytönen
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja
Kunnanhallituksen I varapuheenjohtaja
6.4.2021
Reilu vuosi sitten luottamushenkilön kalenterimerkinnät sovittujen kokousten, tapahtumien ja palavereiden osalta tulivat yhtäkkiä yliviivatuiksi. Elimme helmikuuta 2020 ja korona alkoi tulla osaksi myös vesantolaista kokous- ja päätöksentekoarkea. Kuntalaisillan peruimme ensin, sitten jo paljon yhteistä suunnitteluaikaa vieneet Sydänmaamessut. Molempien osalta tunsimme suurta menetyksen tuntua. Kuntalaistilaisuudessa oli tarkoitus käydä läpi kouluhankkeen etenemistä, Viisarit Oy:n toimintaa, kuntastrategian jalkauttamista ja juhlavuoden suunnittelua yhdessä kuntalaisten kanssa. Sydänmaamessut olisivat olleet kaikkine esiintyjineen upea, kaikenikäisiä vesantolaisia yhteen kokoava hyvinvointitapahtuma.
Muuttuneeseen tilanteeseen oli kuitenkin reagoitava nopeasti, sillä kunnan toimintojen oli kaikesta huolimatta jatkuttava. Olimme jo aikaisemmin päättäneet siirtyä sähköiseen kokoustekniikkaan, ja luottamushenkilöillä oli koneet ja valmiudet uuden aikakauden kynnyksellä. Silti muutos oli suuri, kun kalenteri alkoi täyttyä teams-merkinnöillä. Kirjoitin Facebook-päivityksen 1.4.2020 näin ”En tiedä muista, mutta kyllä kaipaan elävää vuorovaikutusta, jossa saa ihmisistä ihan eri tavalla energiaa kuin piuhoitettuna”. Ensimmäisiä omakohtaisesti harjoiteltuja teams-kokouksia olivat tuolloin Pohjois-Savon Keskustan työvaliokunta, sivistyslautakunta, Peeässän edustajiston kokous ja perusturvalautakunta.
Sosiaalinen kanssakäyminen siirtyi ruudun taakse. Kokousajot ja siirtymien aikataulutukset olivat historiaa, nyt istuttiin kuulokkeet korvilla kotona koneen äärellä. Alkuun vaihtelevin onnistumisin. Välillä joku tippui linjoilta, toinen ei saanut mikkiä auki, joku puhui pitkään ja hartaasti mikki kiinni ja jonkun kuvassa saattoi vilahtaa jotain mielenkiintoista. Mutta flunssat vähenivät ja koronalta säästyttiin, ainakin toistaiseksi.
Ennen koronaa syysflunssat ja muut kausitartunnat levisivät kieltämättä osin myös kokouskäytännöissä. Kättelykulttuurimme Vesannolla on perimään kirjoitettu ja äidinmaidossa saatu. Kuulin joskus sanottavan, että Vesannolla kätellään ennen kokousta, kokouksen päätteeksi ja jopa välillä, jos kokous kestää useamman tunnin. Samaan vahvaan käytäntöön viittasi myös silloinen kunnanjohtajamme Sanna Kauvosaari 11.3.2020 kirjoittaen ”Tilanne huomioiden nyt jopa Vesannolla on lupa olla kättelemättä”.
Toki ennen koronaa luottamushenkilökohtaamisissa käteltiin myös Vesannon ulkopuolella. Joskus laajemmissa palavereissa ja kokouksissa piti varata hieman enemmän aikaa alun tervehtimisille ja ilman muuta kätellen, joku tutumpi jopa halaten. Samalla haettiin tuntumaa muihin osallisiin, sillä monenlaista merkitystä pystyi ilmaisemaan pelkällä kättelylläkin (tai sen puuttumisella). Tulkintoja syntyi asennoista, katsekontaktista ja kättelyn puristusvoimasta (tai niiden täydellisestä puuttumisesta) ja jopa käsien kylmyydestä tai hikisyydestä. Mutta jokainen kohtaaminen aloitettiin kättelyllä. Sitten olikin luontevaa siirtyä kokouskahvien ja kahvileipien nauttimiseen, usein käsin. No Vesannolla kokouskahvit lopetettiin säästösyistä jo ennen koronaa. Koronan myötä loppui myös kättely ja sen myötä sellainen sosiaalinen kanssakäyminen, jota ei kuvan näkyminen ruudulla, saati pelkän äänen kuuluminen mikrofonista korvaa.
Kättely ei ole vain tapa tai vahvasti omaksutun tapakulttuurin ilmentymä. Annakaisa Suominen toteaa kättelyn merkityksiä koskevassa väitöskirjassaan kättelyn olevan henkilökohtainen sopimusele, olennainen ja monimerkityksellinen sosiaalisen kanssakäymisen väline, jonka päämäärä näyttäisi kiinnittyvän toisen ihmisen kunnioittamiseen ja ymmärtämiseen (2014, 14, 234). Kättely on nähty ikään kuin vastavoimana lisääntyvälle vieraantumiselle ja välinpitämättömyydelle ja siksi sen on tulkittu vahvistavan yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta yhteisössä (Suominen 2014, 237). Luottamushenkilötoiminnassa ja yhteisten asioiden äärellä kättelyllä on siis ollut sijansa ja ilman muuta Vesannolla, jossa ehkä tästäkin perimästä johtuen pienuus on vahvuus ja yhteisössä turvallisuudesta kumpuavaa voimaa.
Paljon luottamushenkilötoimintaan kuuluvaa luontevaa ja merkityksellistä sosiaalista kanssakäymistä on jäänyt muuttuneiden käytäntöjen osalta pois. Ennen kokousta tapahtuvat kasvokkaiset tervehtimiset ja kättelyt ja niiden ohessa käydyt epäviralliset keskustelut ihmisten kuulumisista ja ajankohtaisista asioista ovat pikkuhiljaa korvautuneet teams-kokouksen alussa tapahtuvaan pikaiseen kuulumisten vaihtoon. Äkkiä ajatellen pieniä asioita, mutta silti merkittäviä niin yhteisten asioiden hoitamisen kuin yhteisöllisyydenkin näkökulmasta. Etäkohtaamisissa ihmisten ilmeiden ja eleiden sekä kehonkielen tulkinta jää arvailujen varaan. Äänensävyjen tunnistamisessa saattaa tapahtua virheitä, emmekä aina tiedä, tulkitsemmeko kuulemaamme oikein. Osallistujina joudummekin harjoittelemaan ilmeikkyyttä äänensävyihin, selkosanaisuutta puheenvuoroihin ja sekä kuuntelemisen että kuulemisen taitoa. Myös sanottujen rivien välistä. Välillä tuntuu, että jotain todella merkittävää puuttuu fyysisen kontaktin poissaollessa.
Toivottavasti perinteinen kohtaamiskulttuurimme ei katoa kokonaan. Koskettaminen ja kasvokkainen vuorovaikutus on inhimillistä ja ihmisyyden peruselementtejä. Emme ole koneita, emmekä koneiden jatkeita, emmekä sellaisiksi halua tulla. Me löydämme tulevaisuudessa uuden vakiintuvan perinteen korvaamaan kättelyä ja tapoja kohdata myös kasvokkain. Pandemia on osoittanut, että jatkuvaan muutokseen sopeutumisesta on todellakin tullut arkea. Vahvatkin perinteet murtuvat, kuntavaaleja siirretään ja luottamustoimissakin ollaan uuden aikakauden aalloissa. Välillä vene vielä keikkuu, mutta kyllä tästä selvitään. Käspäevee ruudun takaa, kunnes oikeasti kohdataan.
Minna Back-Hytönen